Mitä mieltä Tullista tulleista ja tulevista?
voisi kuvitella että tämän päivän maailma on sanoille vapaa. Mielipiteitä on niin paljon ja jokainen voi ilmaista ne. Me länsimaalaiset olemme tottuneet ajattelemaan ettei ole niin vaarallista aihetta enää olemassakaan josta meidän sananvapaissa maissamme ei voisi julkisesti puhua. Mutta meidän pitäisi muistaa omaakin itsesensuurin historiaamme, jolle nyt voi hymähdellä kun katselee televisiosta lähihistorian ja Kekkosen kauden dramatisoituja ohjelmia ja toisaalta lukee kaiken paljastavia sensaatiolehtiä joissa kerrotaan kaikki kaikista ja kaikesta mitään kaihtamatta tai peittämättä.
Silti on aiheita, joista puhuminen voi satuttaa, sisäisesti ja ulkoisesti, sen joka puhuu ja sitä joka lukee tai kuuntelee. Aiheita, jotka monet jättäisivät mielellään hiljaisuuteen lepäämään. Pakolaisten vastaanottokeskus Raumalle? Kaupunginhallituksen päätös, jolla näiden ihmisten tulo tähän kaupunkiin hylättiin esim. seuraavin perustein14.1.2009: "Linja on se, ettei vastaanottokeskusta perusteta. Olemme tukeneet voimakkaasti työperäistä maahanmuuttoa, ja telakalla ja Olkiluodossa on paljon ulkomaista työvoimaa. Katsoimme, että Rauma on tehnyt oman osansa siinä, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eero Laine (sd.)"
Mitä kaikkea sanojen taakse voikaan piiloutua? Keitä viralliset raumalaiset siis tähän pikkukaupunkiin haluavat ja keitä eivät? Halutaanko tänne yhtään ketään, joka jollain lailla tarkasteltuna vaikuttaa muukalaiselta? Ei ainakaan asumaan eikä asettumaan. Ne, jotka tuovat rahaa ja jotka on pakko joksikin aikaa vastaanottaa (ks. työperäisen maahanmuuton hyväksyminen) jätetään omiin ympyröihinsä, eristyksiin, kohteliaisen hiljaisuuden taakse, sinne minne muutkin tullista tulleet vääränlaiset pyrkijät tietynlaisella satakuntalaisella mykällä asenteella voidaan varastoida. Annetaan niiden tulla ja vuokrata asuntoja, annetaan niiden käyttää uimahallia kun siitä maksavat ja otetaan ne verot pois jotka saadaan, pidetään muutama juhlapuhe muttei kutsuta niitä käymään eikä oteta lähempää yhteyttä. Ja jos joku on johonkin tyytyväinen kaikesta huolimatta, niin muistetaan mainita se julkisesti ikäänkuin omana saavutuksena. Ei puhuta hississä eikä kadulla eikä sanota päivää ellei ole pakko. Niillehän ei tarvitse antaa mitään kun sairaanhoidonkin korvaa oman maansa sairausvakuutussysteemi ja koulunkin ovat tuoneet tullessaan.
Olenko minä nyt rasisti kun tällä lailla syytän satakuntalaisia ennakkoluuloista ja epätasa-arvoisesta asenteesta?
Työperäisen maahanmuuton (väliaikaisenkin) takia paikkakunnalle tulleet ulkomaalaiset, olivat he sitten virolaisia, venäläisiä, romanialaisia, ranskalaisia, saksalaisia, uusiseelantilaisia tai portugalilaisia tai puolalaisia, elävät omiensa kesken. Aika usein. Tiiviimmin ne joilla on vähiten rahaa ja jotka on muutenkin jo asutettu omiin majoituskyliinsä tai asumisalueillensa. Sieltä he firman busseilla tekevät niitä muutamia retkiään lähipaikkakuntien turuille ja toreille, muuten pysyttelevät metsissä sienestämässä (se jokamiehenoikeus kuuluu jokaiselle kansalaisuuteen katsomatta) tai kalastamassa. Tuovat vähäiset roponsa paikallisiin liikkeisiin (myöskin Alkoon) ja ajelevat silloin tällöin humalassa niinkuin raumalaisetkin tai tappelevat viinaspäissään keskenään tai käyvät ahkerasti kirkossa.
Ne, jotka asutetaan kaupunkeihin, hyviin vuokra-asuntoihin kaikkine mukavuuksineen ja joilla on varaa käyttää erilaisia palveluita, saattavat jopa päästä puheisiin (osoittain oman kielitaitonsa ansiosta) paikallisten kanssa muutenkin kuin tilaamalla ravintolassa aterioita. Perheellisillä on lapsia tai niitä syntyy lisää ja heidän kauttaan aivan hiljaa ja huomaamatta solmitaan yhteyksiä päiväkodeissa, lasten harrastuksissa, naapureiden kanssa. Jokin liikahtaa, pakostakin. Ihmiset kohtaavat, kommunikoivat, jotkut jopa ystävystyvät paikallisten kanssa. Löydetään yhteisiä kiinnostuksen kohteita, kuten ruoka tai viini tai retkeily tai jokin harrastus. Löydetään samankaltaisuuksia vaikka kuuluttaisiin kovin erilaisiin kulttuureihin.
Sitten on vielä nuoria, alle kolmikymppisiä ulkomaalaisia insinöörinplanttuja ja työnjohtajia tai muita koulutettuja nuoria miehiä ja naisia, joita suuret rakennushankkeet ovat tänne Raumalle vetäneet. Heidän kuvittelisi löytävän paikkansa kuten vastaavien suomalaistenkin ulkomaan komennuksillaan. Mutta mitä tapahtuukaan? Edes bailaaminen, toisten nuorten keskuudessa olo, mikään ei synnytä kommunikaatiota muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Ei puolin eikä toisin. Hienon hieno läpinäkyvä mutta vankka raja kulkee eri kansallisuusryhmien ja paikallisten välillä. Näin on, tähän on tultu, kaikesta siitä valtavasta "työperäistä maahanmuuttoa edistävästä toiminnasta" huolimatta. Todetkaamme tämä sen suuremmitta arvolatauksitta.
Kuvitelkaamme näiden juuri mainittujen ihmisryhmien sijalle pakolaisia...
Minä en haluaisi olla tuo pakolainen, joka toivoisi jotenkin pääsevänsä inhimillisiin oloihin, ihmisten pariin, jotka eivät vihaa häntä hänen etnisen tai uskonnollisen taustansa tai poliittisten mielipiteittensä takia. Tai mistä tahansa syystä joka sattumoisin erottaa hänet niistä joilla on valta höykyttää, työntää pois, pakottaa, uhkailla, vangita ja vahingoittaa. En haluaisi olla ihminen, joka pakenee epäinhimillisiä oloja saapuakseen paikkaan, jossa häntä jo etukäteen pidetään epätoivottuna. Ehkä en tietäisi sitä, ehkä toivoisin että pääsen lämpimään, saan ruokaa itselleni ja perheelleni, turvapaikan jostakin, tietyn sosiaalisen struktuurin jonka puitteissa ehkä ajatella tulevaisuutta eteenpäin, opiskelua, työtä, omaa elämää. Kun alkaisin tajuta mitä ympäristö minusta ajattelee, ei siis minusta henkilökohtaisesti, koska tuntemiseeni ei kenelläkään olisi aikaa eikä mielenkiintoa, vaan ryhmästäni, johon minut tietyin mielikuvin liitetään, voisin haluta pois.
Kaupunginhallitus ei siis halua pakolaiskeskusta Raumalle. Pakolaiskeskusta ei tule. Ei sellaisia ihmisiä, jotka häiritsisivät rauhallista elämänmenoa Raumalla. Jonakin päivänä nuo työperäisetkin vierasmaalaiset lähtevät pois. Huh helpotusta. Sen jälkeen voisi ryhtyä suunnittelemaan jonkinlaista menetelmää tulijoiden valitsemiseksi (niitähän on niin järjettömät määrät, jotka tähän kylään haluavat asettua asumaan!) Jos ei nyt ihan paljasjalkaista raumalaisuutta vaadittaisi niin sitten ainakin varallisuutta. Ettei tämän ikuisesti budjettiaan itkevän kaupunginhallituksen tarvitsisi investoida enää lanttiakaan kenenekään tulokkaan kersojen koulutukseen, nuorisotyöhön, mahdollisiin kulttuuriharrastuksiin puhumattakaan terveydenhuollosta, jonka tarpeeksi varakkaat itsestään selvästi hankkisivat yksityispuolelta. Ja ikärajaakin voisi tietenkin harkita - ei ainakaan yli 50-vuotiaita elleivät he olisi ministereitä, kansanedustajia, liikemiehiä, julkkiksia tms. Oman suvun ja perheen tuottaminen kaupunkiin olisi sallittua, sillä näin pysyttäisiin omissa porukoissa ja voitaisiin olla varmoja tietystä poliittisestakin vakaudesta. Ja samanaikaisesti puhutaan muuttotappiokunnista, joille olisi keksittävä jotain todellista erikoisherkkua, jolla houkutella uusia asukkaita. Ehkäpä Rauma tässä nyt juuri yrittää sitä imagoaan rakentaa tietynlaisena selektiivisenä paikkakuntana, jonka turvallisuutta eivät uhkakuvat vieraista romuta. Hmm...
Erilaisuuden ja vierauden pelosta kasvaa oikeus vihata
Juuri silloin kun tarvitsisimme kansainvälisyyskasvatusta, saamme kuulla, miten yksipuolisesti ja ilman julkista keskustelua sorvataan päätöksiä joilla sinetöidään tietyltä osalta tämän kaupungin tulevaisuus. Minkälaisen signaalin tuo päätös antaa kansalaisille? Pois pois kaikki muukalaiset! Eikö meillä ole sanoja, joilla uskaltaisimme käsitellä tätä aihetta puolelta jos toiselta? Pelkäämmekö että meidät teilataan mielipiteittemme takia? Pelkäämmekö konfliktia, kiukkua, joka syntyy siitä että annamme sisältämme tulla noiden perin primitiivisten tunteiden esiin? Pelkäämmekö sitä että sanoisimme jotakin, minkä haluaisimme peittää jonkin siloisen julkisivun alle?
Ei eläminen toiseen kulttuuriin kuuluvien ihmisten kanssa ole helppoa. Se ei ole helppoa karjalais-vakkasuomelais -taustaiselle ihmiselle Satakunnassa puhumattakaan siitä että kauan maailmalla eri kulttuureissa eläneenä yhä kohtaan erilaisuutta ja siitä johtuvia konflikteja omien ulkomaalaisten ystäviäni kanssa. Mehän olemme kaikki erilaisia. Voimme tulkita kaiken mahdollisen väärin ja loukkaantua, voimme antaa väärinymmärrysten hautua ja kasvaa suuremmiksi tai sitten valitsemme kohtaamisen ja ymmärtämisen tien. Oli kyseessä sitten satakuntalainen karjalaiselle, työperäinen maahanmuuttaja satakuntalaiselle tai pakolainen raumalaiselle. Valinta on meidän jokaisen. Ja tietenkin sen vastapuolen.
Joko me haluamme ymmärtää, oppia toisesta tai sitten emme. Joko me kykenemme edes hieman asettumaan tämän päivän evakon asemaan tai sitten emme. Niin tiivistä kaupunginmuuria ei olekaan etteikö jokin vieras tai erilainen pääsisi siitä ylitse. Ja miten sitten valitaan, mikä on se oikea määrä "vierautta" jonka voimme hyväksyä globaalissa pikku maailmassamme? Kiinalainen ravintola, thaimaalainen ruokakauppa, jokin, mitä voimme käyttää ja josta voimme hyötyä? Muttei pysäköintikiekon käyttöä opetteleva suomea taitamaton ulkomaalainen työntekijä?
Erilaisuus voi ärsyttää ja kun syitä tai taustoja ei kysytä tai etsitä, ärsytys jää hiertämään ja kasvaa seuraavalla kohtaamiskerralla taas hieman isommaksi hiljaisuuden vallitessa. Tästä juuri on kysymys kun puhutaan erilaisuuden sietokyvystä tai -halusta - yrityksestä ymmärtää sitä mistä me kaikki olemme kasvaneet, minkälaiset kasvatukset, koulutukset, työelämät meitä ovat muokanneet sellaisiksi kuin olemme. Ja mikä siinä kaikessa kuitenkin pohjalla on niin samanlaista.
Uuden vuoden yritykseksi haluaisin toivoa avoimuutta,
kuin kaihileikkausta kahdeksankymmenvuotiaalle, joka ei enää tarvitse silmälaseja ja muistin menetyksen myötä joutuu joka päivä kyselemään maailman asioita - mikä tämä on? Kuinka se toimii ja mihin se liittyy? Jos me osaisimme pudottaa edes hetkeksi ennakkokäsitysten verkon silmistämme ja valmiit asenteemme, näkökenttämme laajenisi, tulisimme rikkaimmiksi tästä lamasta huolimatta ja aivan ilmaiseksi saisimme ehkä jotakin, jota kukaan eikä mikään koskaan voi meiltä ottaa pois - ystäviä, ihmisiä, lämpöä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta tämän monimutkaisen ja monipuolisen ihmiskuntamme kanssa!
Hyvää avointa näkevää uutta vuotta!
