Pois kaikki vähänkin erilaiset!

Tämä on kommentti Helsingin sanomissa sunnuntaina 15.02. ilmestyneeseen lyhyeeseen juttuun nimeltään "Rami Sipilä ei pidä somaleista" ja jossa kerrotaan Facebookissa luodusta ryhmästä "Autetaan somali-ystävämme takaisin kotiin". Poikkeuksellisesti kirjoitan nyt lisää tästä "olemme erilaisia" -aiheesta, enkä välttämättä vertaile nyt ranskalaisen ja suomalaisen kulttuurin eroja tai yhteneväisyyksiä, vaan kirjoitan vain omat tuntemukseni "Tullista tulleena", ulkomailla ulkomaalaisena asuneena, Suomeen palanneena "paluumuuttajana" ja aina erilaisten ihmisten ystävänä, näin ystävänpäivän jälkeisenä sunnuntaina.


Facebookin "hirviöt" päättämässä muukalaisuudesta

Siellä me siis olemme kaikki, vapaina syytämään kotikoneeltamme kaikenlaista tarinaa itsestämme ja elämästämme, yleensä ystävien tarkasteltavaksi, yhteydenpidon takia, mutta myös vapaina liittymään mihin tahansa mielipideryhmään kuten tuohon "somalit kotiin" - porukkaan. Ihmettelen heidän oikeuttaan julistautua niiksi suomalaisiksi joilla on oikeus ajaa pois maasta toisenlainen ryhmä ehkä myös jo Suomen kansalaisuuden saaneita henkilöitä tai suomalaisiksi syntyneitä somaleita. Jo ryhmän nimi herättää minussa kysymyksiä:

Miksi tietyn etnisen alkuperän perusteella haluttaisiin lähettää joukko Suomessa jo pitkään asuvia ihmisiä ns. takaisin kotiin? Mihin kotiin?
Missä on minun kotini? Minkä alueen saan hyvällä omallatunnolla rajata kodikseni, josta voin vaatia muita lähtemään pois? Onko Vanha Rauma minun kotini vai olenko täällä vieras kun en ole paljaskonttiseksi syntynyt? Riittäisikö siihen tyttäreni synnyttäminen oikeasti Rauman maaperällä? Muihin sukusiteisiin en voi vedota. Satakuntalainen en ole, karjalaisuus on vain puolessa geenejäni ja vakka-suomalaisuuskin peräisin 1600-luvun Laitilasta. Kaiken lisäksi olen vapaaehtoisesti asunut pois tästä maasta kymmenisen vuotta. Ollen siis kaikkialla muualla myös muukalainen.

Miten siis määritellä, kuka on mikin tässä "omassa maassa"?

Facebookin ryhmä haluaa kuvaannollisesti karkoittaa tietyn ryhmän, tällä kertaa somalit, omaan maahansa. He sanovat etteivät ole rasisteja. He sanovat ettei Suomessa saa puhua maahanmuuttajista, ulkomaalaisista ja nimetä asioita niiden omilla nimillä tulematta leimatuksi rasistiksi.
Aihe on heidän mielestään tabu ja jos muualta tulleiden asettumisesta maahamme joskus julkisesti keskustellaan, niin mukaan valitaan sopivasti itseään sensuroivat puhujat.
Vaikka kuinka etsisin, en löydä tuon sananvapautta puolustavan ryhmän kirjoituksista ihan heti mitään älylliseksi kutsuttavaa argumenttia maahanmuutosta tai maastamuutosta, ulkomaalaisista tai "vierasperäisistä" kansalaisista.

Muuallakin Eurooppassa käänytään yhä enemmän sisäänpäin. Ranskan Sarkozy suojelee mustasukkaisesti oman maansa teollisuutta, elinkeinoja ja häntä pidetään siinä asiassa isänmaan ystävänä, Englannissa "englantilaiset" työntekijät vastustavat italialaisten, siis samaan Eurooppaan kuuluvien vierastyöläisten palkkaamista taantumassa. Meillä kehoitetaan ostamaan suomalaista, Euroopan kalleinta ruokaa mutta rahakukkaroonsa katselevat työttömät tunkevat mieluummin epäisänmaallisesti muovipussiinsa Lidlin ties missä Costa Ricassa lapsityövoimalla kasvattamia banaaneja...
Haluaisin tietää, kuinka moni näistä somalien karkoittajista ihan oikeasti uskoo että joku Helsingissä vuosikymmeniä asunut somaliperhe vie juuri hänen asuntonsa tai työpaikkansa tai veronsa? Ja että somaliperheen karkoittaminen antaisi heille tai kotimaalle jotain lisää? Kuinka moni heistä ihan oikeasti toimii esim. paikallistasolla kotimaista, lähituotantoa tukien sen sijaan että käy nappaamassa ruotsalaisketjun vaaterekistä ne halvimmat ja pian poisheitettävät rievut sen sijaan että hankkisi vaikkapa kotimaisista lampaanvillasta huovutetut kestävät ja moneen kertaan kierrätettävät talvikamppeensa siltä paikalliselta artesaanilta jonka koulutusta on verorahoillaan tukenut?

Haluaisinpa tietää kuinka moni näistä somalien karkoittajista jättäisi käymättä jossakin lämpimässä lomakohteessa, jossa halpa paikallinen ystävällisesti hymyilevä väestö antaa kaikkensa vähällä rahalla vaikka näitä ihmisiä ei missään nimessä haluttaisi nähdä meillä sen enempää turisteita kuin asukkainakaan? Indonesiasta saamme koulutettuja, siis toisen valtion verorahoillaan kouluttamia sairaanhoitajia kun omassa maassamme ei niitä riitä, heidätkö siis voidaan luokitella niiksi, jotka otetaan vastaan? Vai eivätkö hekään kelpaa?
Tästä on kyse - rajanvedosta, sopivien tulijoiden määrittelystä ja siinä on aina kaksi näkökulmaa: mitä me (kuka sitten meidät meiksi määritteleekään) siitä hyödymme ja se toinen, jota humanitääriseksi kutsutaan, kenelle meistä on hyötyä?

Mistä asti vieras?

Minusta on aika helppoa asettua muukalaisen asemaan ja aistia tuon nettiryhmän jäsenten ilmaisema muukalaisuuden viha. Miten helposti kenet tahansa voidaan "vierauttaa".

Muistan miten tuntui mielenkiintoiselta aikoinaan 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa Ranskassa asuessani liikkua monikulttuurisessa maailmassa, jossa joka kolmannen ranskalaisen ystäväni sukunimi olikin italialainen tai espanjalainen tai portugalilainen. Sata vuotta sitten tapahtunut siirtolaisuus oli muuttunut hyväksytyksi ranskalaisuudeksi. Mutta tämän päivän arabiperäisillä sukunimillä varustetut toisen tai kolmannen polven ranskalaiset kärsivät kuitenkin yhä rasistisista rajoituksista "alkuperänsä" takia esim. työnhaussa. Se että presidentti nimittää muutaman arabinimisen henkilön hallitukseensa, ei takaa sitä että työnhakutilanteessa normaalimaailmassa siellä alhaalla missä yhteiskunnan rattaat pyörivät raskaasti, sama nimi asetettaisiin samanarvoiseksi niiden eurooppalaisperäisten vanhojen siirtolaisten nimien kanssa. Näin siis jo paljon ennen kuin taantuma iski Euroopankin sydämeen.

Suomalainen ei välttämättä käsitä näin pienessä maassa jossa niin ohut siivu väestöstä on muualta tullutta, miten luonnollista ja normaalia myöskin Euroopan ulkopuolinen ikivanha ja uudempikin siirtolaisuus vaikkapa Ranskassa on, rasistisista elementeistä huolimatta. Se kortteli, jossa aikoinaan Pariisissa asuin, oli paikka, johon aina ensimmäiseksi siirtolaiset tai pakolaiset suunnistivat vaikka sitten myöhemmin muuttivatkin muihin kortteleihin.
Ensin tulivat maaseudulta auvergnelaiset hiili- ja viinikauppiaat joiden kuppiloita vielä 80-luvulla saattoi nähdä Menilmontant' in kaupunginosassa, kansanmurhaa pakenevat armenialaiset (joista ehkä tunnetuin ranskalaisen chansonin edustaja Charles Aznavour kylläkin on syntynyt Ranskassa mutta armenialaisista vanhemmista), vietnamilaiset venepakolaiset, joiden herkullisia ravintoloita kortteli on täynnä, juutalaiset ja arabit kuka mistäkin ja sen jälkeen entisistä alusmaista tai nykyisistä Ranskan merentakaisista alueista Afrikasta ja Polynesiasta tuohon kortteliin ovat jättäneet jälkensä kaikenlaiset vaeltajat. Osa heistä on jäänyt elämään suht'koht sopuisasti toistensa seuraan limittäin ja lomittain.

Mistä lähtien ihmisestä tulee kotoutettu? Mihin asti ihminen on vieras? Olinko minä tuolla asuessani enemmän vieras kuin joku toinen niistä paristakymmenestä kansallisuudesta (tai alkuperästä) joita pienessä kerrostalossamme asui? Olenko enemmän kotonani ja paikallinen vain siksi että olen syntyjäni suomalainen ja sen näköinen?

Globaali vai lokaali näkökulma?

Näitä kysymyksiä voi mielestäni tarkastella yhtä hyvin globaalisti kuin lokaalisti - kaukaa ja läheltä. Paikallinen ongelma tekee muukalaisuudesta käsinkosketeltavan - vieras on tuossa ihan lähellä, samassa rappukäytävässä "omituisine"tapoineen (ja voin sanoa kokemuksesta että tunne on molemminpuolinen) mutta minä vaadin että hän käyttäytyy kuin kotoperäinen, paljasjalkainen, ikuisesti täällä ollut ja kasvanut vaikka kukaan ei häntä tapoihin perehdyttäisi. Vieraus on myös peili, josta heijastuvat omaan käyttäytymiseen liittyvät kysymykset - mitä kummallista minun tavassani vaieta voi olla? Nuohan pitävät itse sellaista meteliä ja aina pitää viettää iltaa isolla porukalla kailottaen! Näytänkö minä itse typerältä jos en osaa eurooppalaisia poskisuudelmia tai muita tapoja? Vierauden pelossa on yleensä mukana aina ripaus epävarmuutta omasta taustastaan. Joillakin kansoilla tuo itsetunto on ehkä enemmän pinnassa, mutta kuka haluaisi aina vain samankaltaistensa seuraa? Eikö paikallisten omituisuuksien, tapojen, erikoisuuksien tunteminen ja sekoittuminen olekin juuri se jännittävä ja mielenkiintoinen juttu, jonka toisenlaisuudesta voisi voittaa?

Globaalisti pääsemme ehkä kauemmas käsinkosketeltavista yhteentörmäyksistä mutta näemme myös sen, että enää kansanryhmät eivät liiku vain eurooppalaisten rajojen sisäpuolella vaan pakolaisuus ja toisenlainen maahanmuutto ovat maailmanlaajuisia ilmiöitä, jotka pakottavat "meidät" eurooppalaiset Brysselissäkin keskustelemaan enemmän ja syvemmälti siitä miten aiomme hoitaa "muukalaisuuden" ongelmamme - yhä rajummaksi ja epätoivoisemmaksi käyvän maahanmuuton Afrikasta, josta ihmiset pakenevat henkensä uhalla ja usein tietäen emigraatioyrityksen päätyvän meren syvyyksiin tai ehkä parhaimmassa tapauksessa Euroopan reunamille, "meidän" aurinkorannoillemme piikkilanka-aidan taakse. Kaukana ovat ne ajat, jolloin työvoimaa haettiin Turkista ja Portugalista 50- ja 60-luvun pontevaan sodanjälkeiseen rakentamiseen.

Pian ei ole enää paikkaa, johon nuo joidenkin epätoivomat ihmiset tyrkättäisiin takaisin...

Ei mitään yksinkertaista ratkaisua ja jos google earth' llä tätä palloa tarkastelee, niin eittämättä vielä jokseenkin sankat suomalaismetsät rehellisesti sanottuna vaikuttavat alueelta, jonne mahtuisi ehkä hieman lisää tulijoita sieltä missä elinolosuhteet koko ajan vaikeutuvat eri mittakaavassa kuin täällä pohjolassa.

Suomella olisi muutenkin tässä taloudellisessa tilanteessa ratkaisun paikka: pidetäänkö vanhat rakenteet ja asenteet pystyssä ja toivotaan ettei tuo taantumakaan meitä niin pahasti pitele kuin muita vai ravistellaanko sieltä Kalevalan pölystä vanha Sammon ajatus esiin - vaikkei se suoranaisesti jauhaisi rahaa, niin ideoita kuitenkin. Oikea innovatiivisuus vaati takkien ja vuorien kääntelyä ylösalaisin, kummallisten ja hullujen ajatusmyllyjen rakentamista, erilaisuuksien yhteenkutomista, kansakunnan mielen rikastuttamista kaikilla niillä mausteilla joita meillä jo on. En voi olla miettimättä että heitämme hukkaan repäiseviä uudenlaisia malleja kaikilla elämän aloilla, prototyyppejä joiden kehittelystä voisi syntyä vaikka minkälaisia vientituotteita jos antaisimme monesta syvestä tai savesta nousseiden myyttisten voimien vaikuttaa. On vaarallista nakella pois käytöstä kaikkea sitä mikä ensi silmäyksellä helposti vaikuttaa mitättömältä tai arvottomalta.

Älä siis hylkää ulkomaalaista naapuriasi, älä tyrki tuntematonta somaliasi, älä taklaa tullista tullutta, älä aliarvioi pitkäaikaistyötöntä, älä tuomitse erilaista. Tiedän että se vaati paljon, oppimista. Hankalaa ja tuskallistakin, hidasta joka tapauksessa. Mutta ainakin kannattaisi yrittää. Facebookin muukalaisuutta määritteleville "hirviöille" haluaisin vain muistuttaa miten helposti heistäkin voi tilanteesta riippuen tulla ei-toivottuja, pois tyrkittäviä, pakenevia ja pelkääviä ihmisiä, ei hirviöitä vaan niitä, joita kukaan ei halua ja joista kukaan ei välitä.